Lapset ja nuoret Liikuntaleikkikoulu (liikkari)Liikuntaleikkikoulu eli liikkari on monipuolinen liikuntakerho alle 6-vuotiaille. Liikuntaleikkikoulun vahvuuksia ovat tuntiohjelmat, jotka pohjautuvat lapsen liikunnalliseen kehitykseen sekä perusliikuntataitojen kehittymistä edistävään sisältöön. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä ja yhdessäoloa sekä kokee oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tunnit ovat hyvä pohja niin tytöille kuin pojille ennen varsinaisten lajitaitojen opettelemista. Karhulan Katajaiset järjestää talvella 2008-2009 liikuntaleikkikoulun 3-4-, ja 5-6-vuotiaille kerran viikossa torstaisin Keskuskoululla Kotkassa. Liikuntaleikkikoulu toimii Nuoren Suomen liikuntaleikkikouluperiaatteiden mukaisesti. Liikuntaleikkikoulutoiminta on seurassa tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa kaikkiin ryhmiin 3-6-vuotiaille. UrheilukouluKarhulan Katajaiset järjestää 5-16-vuotiaille lapsille yleisurheilukouluja. Yleisurheilukoulussa opetellaan yleisurheilun lajitaitoja ja monipuolisesti myös muita liikuntataitoja. Urheilukoulun voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Urheilukoulu kokoontuu kesällä kaksi kertaa viikossa. Seuran urheilukoulu toimii Suomen Urheiluliiton urheilukouluperiaatteiden mukaan. SUL on 2.11.2007 myöntänyt seuralle Nuori Suomi-sinetin tunnustukseksi laadukkaasta nuorisotyöstä. Eli seura on Nuoren Suomen sinettiseura. JunnuvalmennusryhmätJunnuvalmennusryhmä on tarkoitettu 9-11-vuotiaille. Harjoitukset sisältävät monipuolista liikuntaa, ketteryyttä, kehonhallintaa ja yleisurheilun lajitaitoja. Ryhmän harjoitukset pidetään kesällä kolme kertaa viikossa, lisäksi lapset liikkuvat paljon omatoimisesti. Talven harjoitukset ovat junnuikäisillä monipuolista liikuntaa talvilajien tai yleisurheilun parissa. NuorisovalmennusryhmätNuorisovalmennusryhmät on tarkoitettu 12-16-vuotiaille. Nuorisovalmennus-ryhmissä nuoret harjoittelevat yleisurheilua tavoitteellisesti. Alle 15-vuotiaiden ei toivota vielä tekevän lajivalintoja, vaan harjoittelun tulee olla monipuolista (moniottelutyyppistä). On hyvä, jos nuorella on muitakin liikuntaharrastuksia yleisurheilun lisäksi. |